perjantai 1. heinäkuuta 2016

Perjantain omatoimitreenit

Käytiin omatoimitreeneissä Loviisassa, ja testattiin SM-kisojen maksien joukkuerataa. Ekat esteet ja vikat esteet oli jotenkin eri tavalla mun mielestä kisoissa, kuin me ne rakennettiin, mutta, sinne päin. Se oli kyllä kiva rata! Rimat oli 45-60 cm. 17-esteellä oli 60 cm.



Oli 20 astetta lämmintä ja aurinko ei paistanut, ja Pyryllähän oli melkein vauhtia. Tehtiin kerralla nollana rata, ja tosi hyvällä vauhdilla, eikä tökkinyt missään (paitsi kepeillä Pyry nappasi kesken kaiken jonkun hyttysen, mutta pystyi jatkamaan heti keppejä sen jälkeen). HARMI kun en ehtinyt saamaan Pyryn radasta videota, se oli niin ehjä ja onnistunut. Olen muutenkin jo oppinut valitsemaan vähän eri ohjaustapoja Haltille ja Pyrylle, ja ei tee tiukkaa enää juosta molempien kanssa.

Pyrylle tehtiin toisella kierroksella eteen palkkausta ja suoraa pätkää vaan, oli kyllä ihan hyvä, kun aurinko alkoi paistamaan, eikä Pyry olisi sen enempää jaksanut kauaa tehdä.

Tajusin typerän jutun tänään. Sen sijaan että  hetsaisin Haltia ja innostaisin, niin jostain syystä rauhoitan sitä aika paljon. Mitä ihmettä??!! Minä joka tiedän että porokoira kannattaa hetsata ja motivoida reilusti. Tähän pitää tehdä muutos A.S.A.P!

Haltin kanssa aluksi tein puomilta eteenpäin, koska tuo alku oli vaikeampi. Kepeille Halti meni aika hyvin, tosin huomaa että se tekee pienen vekkauksen ennen keppejä kun käsky ei tule tarpeeksi ajoissa, ekalla kerralla lisäksi kepeiltä jätti yhden väliin.



Vaikein kohta oli 13-este. Pyryn kanssa meni ihan hyvin, mutta Haltille mun ohjaus meni liikaa takaisin esteen suuntaan, ja joka kerta Halti hyppäsi takaisinpäin saman hypyn. Onneksi sain videolle, ja pääsin näkemään mitä tein väärin. Kumartelin liikaa, ja linja oli esteen suuntaisesti eteenpäin, kun olisi pitänyt olla enemmän putken toisen pään suuntaisesti. Muuten ihan jees.



Mun hovikuvaaja kuvasi samalla kuin nosti rimaa.. joo-o..



Ja onnistunut este 17, tosin Halti alkoi olla jo vähän väsy..



Treenattiin jonkin verran erikseen puomia, siten että palkka oli edessä jotta sain vauhtia puomille enemmän. Lisäksi treenattiin A-esteen juoksukontaktia, tosin kehikon yläosan kiinnittäminen oli haasteellista, ja se ei meinannut pysyä paikallaan. Pari kertaa kovemmassa vauhdissa Halti pääsi hyppäämään innoissaan kontaktin yli, mutta saatiin sitten hyviä osumia, jos en itse rynninyt eteenpäin liikaa. Pitää vaan päästä treenaamaan A-estettä radalla jotta päästään pikkuhiljaa tekemään myös vauhdilla. Unohdin naksuttimen, joten oikein merkkaaminen oli vaikeampaa.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti