maanantai 15. helmikuuta 2021

Alkuvuosi ja pennun etsintää..

 Alkuvuosi on mennyt samoin loppuvuosi, pidettiin aksasta pitkä tauko, ja nyt ollaan enemmän ja vähemmän treenattu. Oon käynyt enemmän nyt Ruukissa Strömfors Dog Sports-hallissa treenaamassa kaverin kanssa ja yksin ja siis Haltin kanssa ja myös Agi-Kotkien hallilla Kotkassa. Treenit on riippunut vähän siitä että onko ollut valmiiksi esteitä vai ei tai millainen rata on valmiina. Yleensä kehitän omat kuviot. Mutta aika paljon erilaisia keppitreenejä, leieröintejä ja vauhdikasta rataa. 

Halti odottaa vuoroaan hallilla


Pyryn kanssa ehkä vähän vähemmän ja paljon lyhyempiä treenejä. Edelleen se kyllä tykkää ja vauhtia on kyllä aina. Nyt kun on ollut pakkasta, niin Pyrykin on ollut hyvin virkeä ja energisempi lenkeillä. Kyllä se jossain vaiheessa saattaa alkaa hidastelemaan, mutta ihan eri koira kuin kesällä/syksyllä. Ens kuussa se täyttää sen maagisen 10 vuotta.

Halti ja Saaga

Halti ja Saaga


Alkuvuosi on mennyt työn puolesta ylitöissä (tilinpäätösaika) ja sitten taas pentu-uutisia bongaillen. Oon tehnyt niin paljon sukuselvityksiä, ottanut yhteyttä kasvattajiin, ja puntaroinut vaihtoehtoja. Vaikea löytää sellaista jossa ei tarvitsisi suuria kompromisseja tehdä, vaikka joitain aina joutuu tekemään. Mä yritän löytää edes lähelle samanlaista yhdistelmää kuin mistä Halti oli. Eli ihan vaan hyvä luusto ja terveys vanhemmilla ja lähisukulaisilla (ei samoja vikoja kertaantumassa), kasvattaja ottaisi huomioon tarpeeksi hyvin tietyt riskit, mielellään luonnetestit tehtynä (toki korona on tätä rajoittanut), ja luonnetesteissä mielellään toimintakykyä, taisteluhalua, hyvä hermorakenne eikä liiallista pehmeyttä eikä ääniherkkyyttä. Tai niin paljon harrastettu koiran kanssa että osataan näistä sanoa jotain. Lisäksi haen koirasosiaalisista tai vähintään laumasosiaalisista vanhemmista pentua. Tietty aina parempi jos kyseessä on toinen pentue, jolloin näkee jo jälkeläisistä mitä tulee. Ei ole helppoa tämä, Haltin kohdalla kaikki toteutui. Jostain asiasta voin aina joustaa, mutta en monesta. Ja haluaisin että kasvattaja on tosiaan ottanut selvää riskeistä, ja on niiden kanssa myös rehellinen ja osaa perustella ne. Riskejä kun joka tapauksessa on, pitää vaan valita mitkä riskit ottaa tietoisesti.

Pyry

Ongelma on että käytettävät koirat on usein nuoria, usein selkeiden sukurasitteiden osalta tarkkaamattomia (ehkä tarkoituksella tai tietämättömyyttä), luonnetestaamattomia vaikka lähisuvuissa on selkeitä riskejä, tai sosiaalisuus tai muut ominaisuudet ei ole tasapainossa, tai kasvattaja jopa jättää kertomatta erittäin tärkeitä tietoja (ehkä tarkoituksella tai tietämättömyyttä), joita löydän itse penkomalla sukutauluja. Lisäksi koronatilanne vaikeuttaa tilannetta, koska kasvattajille voi tulla satoja kyselyitä, ja monesti siinä vaiheessa kun pentusuunnitelmat julkistetaan, on jo mahdollisesti varauslistat täynnä - sellaisista jotka oikeasti kiinnostaa. Monet ei julkista kovin aikaisin pentuesuunnitelmia, joten ei oikein tällä hetkellä tiedä että millaisia yhdistelmiä on tulossa, ellei jokaiseen kasvattajaan ota erikseen yhteyttä. Jonkin verran olenkin ottanut yhteyttä, mutta nyt tuli siihen kyllä väsymys ja odottelen nyt sitten sitä "oikeaa" ja toivon parasta.

Sen olen huomannut, että vaikka olen ollut sitä mieltä, ettei niin väliä kasvattajasta, jos yhdistelmä on hyvä, niin kyllä nyt huomaa, että on se tärkeää olla kasvattaja, joka on samalla aaltopituudella minun kanssa, ja johon voi luottaa. Ja yhdistelmän täytyy sykähdyttää jotenkin. 

Pennun hankkimisanalyysia taitaa olla tässä tän kevään ja kesän sitten enemmänkin. Toivotaan että tänä vuonna pentu tulee taloon. Sillä välin, nautitaan hankikannosta pelloilla 

Halti ja Pyry

Halti ja Pyry