Mä en tainnut blogissa listata mitään tavoitteita vuodelle 2018, mutta Pyrylle ne oli kisaamisen aloitus taas, ja Haltille aginollien keruuta ja SM-kisoihin joukkueeseen osallistuminen vähintään ja poropaimennustestaus.
Pyry
Vuoden 2018 tapahtumat
- Pyry kastroitiin 8/2018
- Aksatreenejä
- Ei kisattu
- Jäljestystreenit aloitettiin loppuvuodesta
- Pyry jumitti paljon erityisesti kesällä ulkona..
Pyryn kanssa jatkettiin agilityä, mutta ei päästy kisaamaan. Kevät oli lyhyt, ja kesällä vähennettiin Pyryn treenaamistakin. Pyry oireili selkää vähän, ja kesällä eturauhasongelmien vuoksi lääkittiin ja syksyllä kastroitiin. Selän oireilut todennäköisesti johtuivat eturauhasesta. Eturauhaslääkkeen vuoksi olikin sitten karenssi kisoihin vuoden 2018 loppuun asti.
Kastroinnin jälkeen Pyrystä tulikin innokkaampi agilityssä, mikä oli ihan positiivista.
Vuoden 2019 tavoitteet
- Agilitykisoihin, jos 3-luokan kisat ei onnistu -> siirto 1-luokkaan
- Jäljestystreenejä (etsijäkoiratoiminta)
- Doboilun saloihin tutustumista Pyryn kanssa
- Rally-tokokurssi? Nose Work?
- Sydänultra ja silmätarkki
- Lammaspaimennusta?
Pyryllä tää voi olla viimeinen kisavuosi, kun täyttää nyt 8v, ja muutenkaan ei ole sellainen täysverinen kisakoira, joka nauttisi kisaamisesta. Aksaa jatketaan niin pitkään kun se on kivaa.
Katsotaan mikä tuomio saadaan sydänultrassa, kuitenkin eläinlääkäri varoitteli viimeeksi sydäntarkastuksessa, että kahdeksan vuoden iän jälkeen sydän voi alkaa rappeutumaan. Niin tahtoisin alkaa rallytokoilemaan sen kanssa, mutta kun täällä ei oikein ole lähistöllä rallytokokursseja.
Halti
Vuosi 2018
- Osallistuttiin poropaimennustestaukseen keväällä, suositeltiin testattavaksi uudelleen - oli liian kiltti poroille, vaikka auktoriteettiä löytyikin yksittäiselle porolle
- Halti mitattiin pikkumaksiksi kolleegiossa!!!!
- SM-nollat ei kerääntynyt vuoden 2018 kisoihin, Halti oli parilla saikulla just väärään aikaan
- Osallistuttiin SM-joukkuekisaan Agi-Kotkien joukkueessa
- Kerättiin vuoden 2018 aikana SM-nollat 2019 SM-yksilökisoihin
- Saatiin 1 Agi-SERT
- Aloitettiin doboilu, ja saatiin vielä joululahjaksi dobo-pallo
- Halti saikkuili Pyryn jyräämänä keväällä, syksyllä anaalirauhasen puhkeamisen/puremisen jälkeen ja ihan loppuvuodesta jumiselkä
- Halti alkoi oppimaan varastelemaan kaikkea syötäväksi kelpaavaa yksinollessa
- Halti oli ihannepainossa 18,8 kg keväällä, mutta saikkujen yms myötä kipusi 20,9 kg
Tavoitteet 2019
- Haltin paino alle 20 kg kevään aikana
- Jatketaan doboilua, joko sopivassa ryhmässä tai sitten itsenäisesti
- Agilityssä haetaan tasapainoa ratoihin varmistelematta (ikuisuusprojekti) ja täysillä vetämiseen
- Agilityssä vähingään SERT tavoitteena
- Agilityn SM-kisoihin osallistuminen (nollat on jo kasassa)
- Keväällä yritetään kisata täysillä, tauko n. kesäkuun puolesta välistä heinäkuun puoleen väliin ja heinä-elokuussa ennen SM-kisoja muutamat kisat
- Jonkun muun lajin kurssi, jäljestys? Etsijäkoiratoiminta? Nose Work?
- Panostetaan lihashuoltoon vielä enemmän
- Karhutesti?
- Haltille pentuja?
Tavoitteet 2019
- Häiriötreeni
- Aksaesteet kuntoon
- 2on2offit
- Luoksetulo varmemmaksi
- estefokus, esteiden tarjoaminen
- treenataan tasapainotyynyllä 2on2off + tasapainoilua
Minä
Vuosi 2018
- Vaihdoin työpaikkaa, maaliskuusta lähtien olen jatkanut kirjanpitäjänä ja palkkahallinnon asioiden asiantuntijana Helsinkiläisessä tilitoimistossa. Sain sovittua etätyösuhteen, ja käyn nykyään muutaman kerran kuukaudessa toimistolla. Koirien ei tarvi olla paljoakaan yksin, kun teen kotoa töitä. Ylitöitä on enemmän, ja työt on erilaista, koska toimistomme erikoistuu enemmänkin kansainväliseen toimintaan ja työ on enemmän neuvoa antavaa, kuin peruskirjanpitotyötä, aika kivaa vaihtelua.
- Piti kasvattaa kuntoa, mutta ei mennyt ihan niin..
Vuoden 2019 tavoitteet
- Kouluttaudun vähän lisää, KLT? IFRS-koulutuksia
- Yritän parantaa kuntoa ja ketteryyttä aksaa varten (ja toki itseänikin) + tasapainoa -> dobo-palloilua itsellekin
- Painonpudotus muutaman kilon verran, tuntuu nopeasti juoksemisessa
- Nukun enemmän
- Syön paremmin (itse tehtyä ruokaa enemmän)
- Syön suklaata