Pyryn kanssa eka rata meni vähän rallatellen, ei menty ihan sitä parasta vauhtia, sen huomasi varsinkin kepeillä. Kuitenkin nolla napsahti (-10,15), mutta oltiin sen verran hitaita että oltiin vasta 7. sijalla (olisi kai riittänyt 5. sija, että oltaisiin saatu SERT).
Tässä on siitä rata. Tajusin vasta kotiin ajellessa, että olimpa taas niin kohmeessa ja jännittynyt, etten kyllä muistanut yhtään katsoa Pyryn kontakteja, tai edes sanoa mitään kontaktipinnoille Pyrylle. Noh, onneksi osui niihin...
Tokalla radalla Pyryllä oli tosi magee vauhti, tosin sitten keinulla meni paljon aikaa, koska Pyryä alkoi ahdistaa keinu. Kepit meni kovaa, jopa ihan uiden. Toka vikalla esteellä Pyry meni sitten esteen ohi (kielto, ja 5 virhepistettä) kun en yksinkertaisesti ohjannut pätkääkään - vaikka kovasti sen kohdan olin ohjauksineen suunnitellut, ja siitä sitten sylkkärillä kaksi vikaa estettä. Näissä meni aikaa jonkin verran, mutta tulokseksi tuli 5 vp (-5,36). Ihan kiva, että uudesta hallista ja kaikenlaisesta uudesta häiriöstä huolimatta Pyry toimi hyvin, ja tokalla radalla meni jo ihan normaalistikin. Harmi kun siitä tokasta radasta ei ollut videota, kun videoitsija lähti aikaisemmin pois.
Tämä oli hyvä lopetus vuodelle, ja vuoden vikoille kisoille. Ensi vuonna sitten treenataan ja kisataan itsemme sitten 3. luokkaan. Ja se oli lupaus.
Tuota keinua pitäisi nyt sitten treenata erityisemmin, että saadaan se taas varmaksi, ja ettei Pyry ahdistu siitä. Olishan se kiva, ettei siihen menisi montaa sekuntia aikaa suorittaa keinua.