Pyrystä on tullut valokuvamalli! Käytiin siis tuossa aikaa sitten Porvoossa ShowHaun kuvauksissa, ja nyt on Pyryn kuva ShowHaun sivuilla äänestettävänä! Eli jos jotain koiraa siellä haluaa käydä äänestämässä, niin Pyrystä on siellä nätti kuva :)
ShowHaun nettisivut ja kuvat löytyy täältä ja tällainen kuva Pyrystä on kisassa:
Pyry kesäkarvassa
Pyryn kanssa on muuten ollut vähän treenitaukoa, viime viikko oli Pyryn sairasloma, ja tällä viikolla olen ollut koulutuksessa; lähtenyt Helsinkiin klo 6 aamulla ja tullut kotiin klo 20 illalla, joten ei olla paljoa ehditty tekemään. Tänään pääsin vähän aikaisemmin, ja Pyry oli päässyt eilen ja tänään pyörälenkille avomiehen kanssa, ja tänään tehtiin vähän tokotreeniä ulkona ja keppitreeniä.
Tokotreeni meni ihan jees, tuntui seuraavan vähän kaukana musta, mutta sitten tajusin korjata omaa linjaani. Ilmeisesti kävelin taas vinoon, koska korjauksen jälkeen Pyryn paikka oli paljon lähempänä mua. Tehtiin kaikki ALO-luokan liikkeet, ja palkkasin luoksetulossa ja lopuksi. Seuraaminen tehtiin vain vapaana, ei kytkettynä.
Keppitreeni meni mahtavasti. Pyry teki aina kerran kepit ja sitten leikittiin pitkään. Tehtiin hyppyeste - kepit - rengas-treeniä ja sitten lähettämistä kepeille molemmin puolin täysin keppien sivusta. Pyry teki tosi hienolla vauhdilla, meinaa vaan välillä loppupäässä herpaantua keskittyminen kun alkaa odottaa palkkaa. Huomasin että helpottaa jos itse etenen keppien päätä kohti nopeammin, ettei Pyry rupea kattelemaan sivuille.. Pitäis käydä nyt viikonloppuna treenaamassa kentällä paremmin kepeillä, jotka ei anna niin paljon periksi Pyryn menossa ja samalla voitais tehdä vähän myös kontaktitreeniä A:lla.
Eilen käytiin Myrskylässä synttäreillä. Aluksi oli tarkoitus, että Pyryn kanssa oltaisiin Janin porukoiden kotona, ja ettei Pyry ja belgikaveri Vertti näkisi tällä kertaa toisiaan, kun Pyryllä oli vielä "sairasloma". Ei viitsitty jättää Pyryä kotiinkaan, kun sillä on koko viikon ollut aika tylsää.
No annettiin kuitenkin Pyryn ja Vertin tavata sisällä ilman Pyryn kauluria, oli se kyllä sellaistakin rymyämistä, varsinkin kun Pyryllä oli vähän ylimääräistä energiaa patoutuneena. Se näkyi vähän jo jäykistelynä ajoittain. Eilen sisälläkin ja aamulla sisällä sai muutenkin olla ilman kauluria, kun silmä vaikutti aika terveeltä. Ja eipä Pyry välittänytkään silmästä, se oli kokoajan näkyttämässä jalkaansa, kun siitä oli karvat ajeltu.
Tänään käytiin sitten kontrollissa. Silmä on aivan terve eikä silmätippoja tai kauluria tarvi enää käyttää. Ihan kiva, Pyryllä oli töiden jälkeenkin aika reilusti energiaa ja hyppi lähinnä nenän korkeudella. Käytiin sen kunniaksi Pyryn kanssa pyörälenkillä.
Jännä kyllä, kuvittelin, että Pyry olisi sairaslomansa aikana alkanut hyppimään seinille, kun ei päässyt ulkoilemaan ja liikkumana. Kuitenkin Pyry ennemminkin masentui, kuin pursusi energiaa. Energiaa löytyi tosin ilman kauluria taas, ja tänään oli ihan kierroksilla.
Tänään ollaan vähän virkistetty tokomuistia, ja kotona tehty kaukoja. Olen käyttänyt "taka"-sanaa merkkaamaan takapalkkaa, ja se on hyvin toiminut.
Nukutuksesta tulee 28 vuorokauden doping-varoaika. Se juuri ehtii loppumaan ennen Orimattilassa järjestettävää tokokoetta 20.10.2013, johon suunnittelin ilmoittautuvani. Se toivon mukaan on sitten, se meidän ensimmäinen koe, ja päästään koekynnyksestä yli. Kovasti toivon saavani ne kolme ALO1-tulosta, jotta saadaan se TK1, ja päästään suunnittelemaan AVO-luokan treenejä. Tavoitteena olisi ensi syksynä viimeistään päästä AVO-luokan kokeeseen, jos tähdet ja kuu ovat oikeassa asennossa. No... katsotaan nyt saadaanko niitä ALO1-tuloksia edes tänä vuonna :P
Ja TK1:n jälkeen voidaan keskittyä paremmin agilityyn vaihteeksi, ja vähän vähemmän vakavasti tokoon.
Näihin kokeisiin suunnittelin osallistuvani riippuen siitä miten edellinen koe meni:
Ainakin jotain Pyrykin pääsee puuhaamaan tälleen sairaslomalla. Tätä varten otettiin kauluri pois, mutta sai olla tarkkana että Pyry oli kokoajan työntäyteisenä, ettei tullut mieleen alkaa sohia silmäänsä tassuilla..
Maanantaiaamuna huomasin, että Pyry siristää oikeaa silmäänsä taas. Vilkkuluomikin taas oli näkyvissä. Laitoin heti aamulla silmävoidetta, jotta silmä rauhoittuisi. Pyryn kanssahan käytiin kolme viikkoa sitten Loviisan kaupungin eläinlääkärillä, kun se siristi silmää. Siellä se huuhdeltiin, ja annettiin silmätippoja ja silmävoidetta sekä kipulääkettä hoidoksi. Lääkäri epäili että siellä olisi jokin vierasesine, ja toivon mukaan se huuhtoutui pois. Ainakin sellaista limaa sieltä silmästä huuhtoutui pois. Pari viikkoa silmä olikin rauhallinen ja nyt taas.
Päätin että varaan nyt suoraan Porvoosta silmälääkäriltä ajan, että saadaan varmasti selvitettyä mikä silmässä on vikana. Jotainhan siellä oli, kun se uudelleen alkoi oirehtimaan.
Maanantaina käytiin sitten illalla lääkärissä, ja syy selvisi; sarveiskalvossa oli haavauma, ja jotain materiaalia jäänyt kiinni sarveiskalvoon. Eläinlääkäri Tarja Kolisoja suositteli silmän kaavintaa mahdollisimman nopeasti, jotta materiaali ei pääse syvemmälle, ja aiheuttamaan enemmän tuhoa. Lääkäri näytti kohdan missä materiaali oli, ja se näkyi värjätyssä silmässä selkeästi. Ihmetteli kyllä kuinka silmä oli näinkin rauhallinen. Kai se johtuu siitä, ettei se edellisen lääkinnän jälkeen ollut vielä ehtinyt menemään pahemmaksi.
Varattiin tiistaiksi aika klo 13, ja otin vapaata töistä tiistaista puolesta päivästä keskiviikko puoleen päivään, että voin rauhassa seuraavana päivänä tehdä tarvittavat toimenpiteet Pyryn kanssa.
Pyryn kanssa eläinlääkärissä, mihin sä taas oot mua viemässä?
Pyry nukutettiin, ja toimenpiteessä meni tunti. Pyry ensimmäistä kertaa vastusti nukahtamista, ja loppuvaiheessa tärisi/nyki ennen kuin nukahti. Mua alkoi hirveästi ahdistaa kun Pyry vietiin toimenpiteeseen, ja menin läheiseen Robbariin lievittämään ahdistusta. Pyrylle tuli mukaan sellainen pehmeä matto ja pussillinen puruluukenkiä.
Kun tulin takaisin, niin lääkäri näytti mikroskoopilla kaavitun materiaalin, ja sen perusteella näytti olevan jotain heinää tai puupalanen.
Saatiin kahta eri silmätippaa. Sellaista pupillia laajentavaa piti laittaa kolmena seuraavana päivänä aamuin ja illoin, ja tiistaina normaalia (mitä meillä jo olikin) silmätippaa aluksi 2 tunnin välein, ja seuraavasta päivästä lähtien 4-6 krt päivässä. Kipulääkettä mulla oli jo valmiiksi kotona, ja sitä sai antaa muutaman päivän kaavinnan jälkeen. Pyryn on pidettävä suojakauluria koko toipumisajan. Ei myöskään suositella lenkkeilyä (eikä ainakaan hiekkatiellä), eikä päiväsaikaan ulkoilua silmän valoherkkyyden vuoksi. Onneksi on luvattu sadetta loppuviikoksi. Maanantaina on kontrolli, jossa saadaan tietää että onko silmä alkanut parantua.
Pyry oli saanut herätettä, ja sain sen suht. hyvin liikkeelle. Tosi levoton Pyry oli autossa, ja nousi monesti pystyyn ja vinkui. Kotona lepäsi kyllä, mutta ei oikeastaan paljoa nukkunut. Silmän avautui aina jos vähänkin liikuin.
Onneksi oli kissat hoivaamassa:
Kasper oli sitä mieltä että Pyryn makuualusta on paras leikkipaikka ikinä!
Nekku vahti Pyryn unta
surkea koiraotus...
Loppuilta meni sitten siihen, että herra vinkui kokoajan ulos, tai vinkui muuten vaan. Käytiin ulkona useaan otteeseen, että sais tehtyä asianta, mutta mitään ei voinut tehdä kauluri päässä. Aina kun kauluri osui johonkin, niin Pyry keskeytti tekemisensä ja alkoi tuijottamaan minua (ihan kuin mä olisin estänyt sitä tekemästä mitään). Vinkui Pyry yölläkin pitkän aikaa elämän surkeutta. Mun mielensäpahoittajaporokoirani.. jos ne jotain osaa niin vinkumisen ja viheltämisen.
Eilen meni jo paremmin, Pyry suostui jopa käymään pissalla sitten kauluri päässä ja alkoi olemaan vähän pirteämpi. Vähän jo juoksentelikin ulkona. Ei hirveästi ulkona olla oltu sen valoherkkyyden vuoksi. Sen verran että saa tehtyä asiansa. Eilen illalla Pyry sai pelata koirapulmapelejä ja sai syödä ilman kauluria yhden puruluun. Tottakai piti katsoa että ei pääse mitenkään sohimaan silmäänsä. Ei se kyllä yrittänytkään. Myös syömisen ajaksi olen ottanut kaulurin pois ja katsonut vierestä ettei muuta tee. Kamalin juttu Pyrylle varmaankin on se, että se ei pääse pesemään jalkoväliään. Herra on niin tarkka puhtaudesta, ja niin ahdistaa kun ei saa sitäkään tehdä. No sen onneksi on päässyt pari kertaa puhdistamaan itsensä syömisen jälkeen. Eilen satoi vettä ihan kaatamalla, mikä oli ihan hyvä. Ei tehnyt mieli mennä uloskaan, ja jos mentiin ulos, niin hiekka ei ainakaan pölissyt.
Tänään aamulla käytiin 15-min aamulenkki, satoi vettä, niin uskalsin mennä tuonne hiekkatielle. Onneksi Pyry on rauhallinen, niin se ei ainakaan vielä ole alkanut purkamaan energiaa mihinkään (no eipä vati päässä pystykään), voihan tuo olla vähän kipeäkin vielä. Selkeästi kylläkin heti kun sille tarjoaa tekemistä, niin olisi niin tarmoa vaikka mihin. No kohta on viikonloppu ja aivan pian maanantai, niin päästään kontrolliin.
Tänään kyllä huomasi, että kauluri ei ole enää este, vain hidaste, ja varsin mahtava suoja. Käytiin kävelemässä (Pyryllä vähän vauhti päällä) ja kauluri päässä on hyvä mennä vaikka mistä läpi, kun ei tunnu missään.. se siitä varovaisuudesta.
Voi haistella mitä tahansa kenenkään häiritsemättä
silmä ei kestä paljoa valoa
lapinPOLOkoira..
Vähän voisit jakaa leipääsi niiden kanssa jotka kärsivät...
No, sen tokokokeenkin jouduin perumaan siis tämän vuoksi. Sekä ollaan toko- ja agilitytauolla muutenkin. Saas nähdä kuinka pitkä agilitytauko tästä tulee..
Lauantaina oltiin meidän oman seuran agilitynmestaruuskisoissa. Luvassa oli agilityrata sekä hyppyrata.
Mulla oli Jani kuvaamassa, ja Pyry vinkui ihan kokoajan, jos ei ollut mitään selkeää tekemistä odottaessa. Ilmeisesti normaalistikin vinkuu kun ollaan Janin kanssa jossain. Hyvin kyllä pystyttiin käymään kävelemässä muualla, ilman että Pyry olisi alkanut kaipaamaan Janin luo.
Noh, ei meillä ihan putkeen mennyt (varsinkaan hypäriradalla ei juuri siihen putkeen kirjaimellisesti mennyt). En sitten tiedä johtuiko mun yhtäkkisestä jännityksestä, vai että meidän kentällä oli paljon porukkaa, vai Janin läsnäolosta vai että kolmas päivä tällä viikolla agilityä oli liikaa. Joka tapauksessa Pyry meni vähän hitaalla ja laiskasti agilityradan, joskin virheettömästi, ja hassua kyllä, että ajallisesti muihin verrattuna aika tehokkaasti. 3-esteeltä meinasi mennä A-esteelle, mutta onneksi sain sen 4-esteelle ajoissa. Aika oli 37s/50s, eli tulos -13.
Tässä on agilityradan piirros...:
Ja video:
Ja hyppyradassa alku meni hyvin (pitkä suora), mutta kun tiputti riman 5-esteellä (ja sitä ei kukaan nostanut ylös), niin sama este 10-esteenä selkeästi hämmensi Pyryä, kun ei ollut mitään mistä hypätä. Ja loppu meni vielä hitaammalla. Itse tietty mokasin, kun rintamasuunta oli 13-putkessa jo väärään suuntaan, niin Pyry kielsi putken. Tästä radasta tuli 10 virhepistettä, aika oli 44s/50s. Eli tulos oli se 10. Joka tapauksessa molemmat meistä meni vähän hitaalla nämä radat.
Tässä ratapiirros hypäristä:
Ja tässä video:
Tuomari oli hirveän huolissaan kun otin Pyryltä pannan pois jo radan ulkopuolella, mutta kai se hälveni kun Pyry käveli nätisti mun vierellä oikeaan aloituspaikkaan.
Joka tapauksessa jotain tästä pitää oppia, ja laittaa mietintämyssyyn. Ainakin tässä tuli selväksi, että sitä intoa ja vauhtia ei olla saatu niin hyväksi treeneissä, että se tulisi myös häiriöympäristössä.
Meistä paparazzitkin ottivat muutamia kuvia:
Kuva: Tanja Ikonen
Kuva: Tanja Ikonen
kädet taskuissa?? Kuva: Tanja Ikonen
Kuva: Tanja Ikonen
Kuva: Tanja Ikonen
Kuva: Pamela Abrahamsson (oikeasti oltiin 3. sijalla, laskivat aluksi pisteet väärin)
Kuva: Pamela Abrahamsson
Kuva: Tanja Ikonen
Ensi viikon lauantaina on tokokisat Porvoossa, ja haluisin kisan videolle. Mulla ei nyt ole sinne kuvaajaa, ja Janiahan en voi ottaa kun Pyry saattaa ottaa liikaa häiriötä Janista. Katsotaan saisinko jonkun sinne kuitenkin, kun olisi kiva nähdä taas videolta että mitähän tuli tehtyä. Sillä välin ensi viikolle pitäisi tehdä vähän treenisuunnitelmaa, että saataisiin meidän liikkeet jotenkin kasaan, ja varsinkin paikkamakuu, ja liikkeiden välit.
Tehtiin möllirata, jonka löysin yhdestä blogista. Se vaikutti kivalta, ja se tehtiin molempiin suuntiin.
Ensin tehtiin tässä numerojärjestyksessä. Ennen 4-estettä tein persjätön ja 4-esteellä tein ns. vastakäännöksen (tai mikä sen nimi lieneekään), eli käännyin juuri ennen kuin Pyry hyppäsi myötäpäivää ympäri koiralle merkiksi kääntymisestä. Meni aika siististi, kerrankin se onnistui siten, että Pyry kääntyi esteellä jo oikeaan suuntaan.
6-7-esteillä tein päällejuoksun tapaisen, tai siis ainakin juoksin suoraan 7-esteen suuntaisesti ja niistolla otin Pyryn mukaan A:lle. Ennen 14-estettä tein persjätön ja 14-esteellä tein taas sen vastakäännöksen tapaisen, ja siinäkin se onnistui hienosti ja tuli hienosti mukana suoraan loppuesteet.
Pyry oli riehunut Janin, avomieheni kanssa ennen agitreenejä pihalla tunnin verran, ja olivat tehneet kaikenlaista hakua, painimista yms, ja se kyllä näkyi Pyryssä nyt väsymyksenä, ja tarkemmin 10-muurilla. Eli aluksi kosketti vähäsen muuria, ja seuraavalla kerralla kaatoi koko muurin, ja oikein ponnisti muurista eteenpäin. Tämän jälkeen riehutin leikillä vauhtia Pyryyn ja tehtiin suoria vauhtihyppyjä muurille, ja sitten sain Pyryn tekemään kunnolla muurin.
Tokalla kierroksella tehtiin sama rata, mutta vastakkaiseen suuntaan. Pyryllä oli medi-korkeudet, ja otin pituudesta yhden palan pois, ja käytettiin medi-muuria ja se käännettiin vähän enemmän puomia kohti, jotta koira näkee sen paremmin. A:n jälkeen suoraan 7-esteelle, ja siitä 8-esteelle A:n puolelta, ja siitä suoraan pituudelle, muuten meni rata kuten numeroitukin.
15-esteeltä 14-esteelle autoin toisella kädellä kääntymään takaa ja valssilla putkeen. 7-esteeltä 8-esteelle tein valssin, mutta Pyryllä putosi vauhti täysin kun itse hidastan (muutkin huomasi sen). Jäi siihen ihmettelemään että mitäs oikein haluan. Tehtiin se ihan kunnialla, mutta jäin miettimään miten muuten tämän ohjauksen saisin tehtyä. Vasta myöhemmin tuli mieleen että olisin voinut lähettää A:lta 7-esteelle, ja sylikäännöksellä vasemmalla kädellä ohjata 8-esteelle. Pitää kokeilla tätä joskus vaikka yksinään muutamalla esteellä. 4-esteeltä otin Pyryn niistolla putkeen. Ihan kivasti onnistuivat ohjaukset, tosin se A:n jälkeinen vähän meni hitaasti.
Toivotaan että selvitään kunnialla meidän seuran mestaruuskisoista :)
Tänään oli viimeiset Nina Mannerin agitreenit tänä syksynä Loviisassa (tosin jatkuu meillä parina sunnuntaina Kotkan suunnalla) . Rata oli jotenkin vaikea mulle muistaa, ja yleensäkin vaikutti vaikealta ohjata, ja mä olin muutenkin ihan pihalla ohjaamiseni kanssa.
Mulle oli mukamas hirvittävän vaikea tämä alku, ja tuntui että tässä oli hirvittävästi vääntöä ja turhan paljon käännöksiä hyppyesteitä. Kakkosesteellä olin valmiina pakkovalssiin, ja siitä ohjasin nelosesteelle "alakautta" ja valssi 5-esteelle ja valssilla tässä vaiheessa putkelle. Valssi putkelle, koska Pyry hakeutuu kontakteille helposti. Kuitenkin pitää alkaa tekemään putki/kontaktieste-erottelua. Siis tää meni tosi vaivattomasti putkelle asti.
Kepeille piti ohjata vastapuolelta ekasta keppivälistä ja vastakädellä, mutta olin liian hätäinen käännöksessä kepeille. Kyllä se siitä sitten meni kun itse olin tarkkana. Vielä tehtiin ekalla treenikerralla 10-muurilta 17-esteelle. 14-esteellä sopi hyvin pyöritys ja 17-esteelle heitin vaan takakautta, ja siitä A:lle. Kaikki meni suht vaivattomasti, vaikka alunperin epäilin kovastikin. Oma ohjaaminen oli tosi köyhää, ja näki kuinka Pyry lukee hyvin mun huonoakin ohjausta, kun ohjaan jotain sinne päin.
Tokalla kerralla ei tehty enää loppurataa, vaan treenattiin kontakteja, kun satuin mainitsemaan kun Pyry lukee niin paljon mun liikettä kontakteilla. Tällaisia ohjeita sain, ja näitä treenattiin:
Käytä apuohjaajaa, joka palkkaa maahan kehumisen jälkeen
Palkkaa itse aina maahan, ei suoraan kädestä
Laita koira kontaktin yläpäähän, ja anna käskysana ja anna koiran itse päätellä kontaktille meno
Älä palkkaa heti, vaan vähän ajan kuluttua kehu, ja palkkaa maahan
Kun koira on kontaktilla, liiku taaksepäin tai vähän eteenpäin/sivulle, ja palkkaa
Vapauta koira, kun itse olet paikallasi (ettei koira liiku ohjaajan liikkeestä)
Vapauta koira, kun olet liikkunut eteen tai taakse, ja olet pysähtyneenä
Jättäessäsi koiran kontaktille, hiljennä alussa hitaaksi kävelyvauhdiksi, myöhemmin lisää vauhtia
Tavoitteena on, että koira ei odota palkkaa heti, vaan hetken kontaktilla seisomisen jälkeen ja ei odota sitä ohjaajalta, vaan etsii sitä maasta. LIsäksi oppii sietämään liikettä ennen palkkaa, eikä ole niin riippuvainen ohjaajan liikkeestä tai auttamisesta. Pyryhän on ehdollistunut mun liikkeen pysähdykseen kontaktilla.
Tehtiin kyllä lopuksi esteet 22-1-2-3-14-5-18 eli renkaalta hyppyesteiden kautta A:lle vauhtiratana.
Pyryllä oli tosi paljon energiaa, ja helposti teki kaikki pyöritykset, vaikka luulin että siltä olisi loppunut mielenkiinto nopeasti. Käytiin vielä vieressä olevalla parkkipaikalla vähän purkamassa treenien jälkeen energiaa, ja leikittiin lelulla.
Eilen tokotreeneissä treenattiin lyhyt paikkamakuu, ja tein paikkamakuuta myös kun toiset treenasivat kaukokäskyjä rivissä vieressä. Lisäksi tehtiin hyppyä ja sen jälkeistä kiertämistä itse esteen toisella puolella. Pyryltä pääsi muutama komentohaukku, mutta ei se kyllä yhtään haittaa. Hirveän innoissaan se kyllä oli tästä kiertämisestä. Välillä tehtiin normaalia hyppyä, ja se meni hienosti. Tehtiin seuraamista, ja Pyry meni murahtamaan kesken seuraamisen toiselle urokselle, kun tehtiin täyskäännöstä ja ei tullut käännöksessä mukaan. Keskittyi kyllä sen jälkeen. Muutenkin keskittyminen ja into on ihan tosi korkeella, kun on syksy ja viileämpää. Ja motivaatio on tosi hyvä nykyään. Pyry ei meinaa haluta mennä mun kanssa kävelee edes ennen treenejä, kun haluaa vaan kentälle.
Nyt pitäisi huomenna treenata sitten jäävien ennakointisanoja, pari pitkää seuraamista, ja vauhtiluoksetuloa viimeinkin kentällä taas.
Tänään käytiin Porvoossa mätsärissä. Ei ollut paljoa porukkaa, kun ei sitä kyllä oltu hirveästi mainostettukaan.. Isojen kehässä oli hurjat 2 koiraa, ja Pyry oli näistä punainen ykkönen :) Pienten ja pentujen kehässä oli sitten vähän enemmän koiria, mutta ei ihan hirveästi, eikä kamalan kauan joutunut odottamaan BIS-kehää.
BIS-kehässä oltiin kuudesta koirasta (siniset ja punaiset ykköset molemmat samassa) neljäs ja saatiin hurjasti ruokaa. Kivasti Acanaa, kun sitä nyt on tullut joskus syötettyä.
Lisäksi käytiin ShowHaun kuvauksissa, ja jossain vaiheessa saa odotella sitten ShowHaun nettisivuille Pyryn kuvaa äänestettäväksi. Siitä sitten mainosta myöhemmin :)
Pyry on kyllä niin ihana, kun se voi rentoutua muiden koirien keskellä vaikka selälleen rapsutettavaksi, ja se ei välitä ollenkaan muiden koirien sille haukkumisista yms. Sen kanssa on niin helppo liikkua missä vaan. Ja sen keskittyminen yhdessä tekemiseen on kyllä aivan mahtava nykyään vaikka missä häiriössä. Yhtä urospentua pääsi vähän moikkaamaankin kun se tupsahti siihen meidän eteen. On se Pyry niin ihanan itsevarma ja rauhallinen noissa tilanteissa :)
Pyry sai siis ruokapusseja, näytepusseja, jotain kakkapusseja ja todella ison kaulapannan joka lähti kiertoon jollekin isommalle koiralle. Ihan hyvä saldo joka tapauksessa :)
Laitan nyt tokotreenistä vähän enemmän, kun tässä on joutunut tekemään uutta ajatustyötä, ja kohta päästään ehkä sinne kokeeseenkin, niin pitää analysoida enemmän.. Tokouutiset
Keskiviikkona treeneissä otettiin liikkuroituna vasta viimeisen liikkeen jälkeen palkattuna hihnassa seuraaminen, molemmat jäävät ja estehyppy. Seuraaminen meni hyvin ja oikeapaikkaisesti. Itse en meinannut muistaa kumpaan suuntaan on vasemmalle kääntyminen, ja täyskäännöksessä käännyin liian varoittamatta (askeleita lyhentämättä) että koira ei ehtinyt mukaan. Kuulemma vähän kävelin oikealle vinoon "suoraan" kävellessä.
Jäävissä maahanmeno meni oikein, ja seisomisessa meni maahan (ja kuulemma hyvinkin nopeasti). Tässä olisi pitänyt sanoa Pyrylle että ei mennyt nyt oikein, mutta en tajunnut kommentoida. Seisominen tehtiin uudelleen oikein. Maahanmenon kohdalla liikkurin sanoessa "käsky" Pyry alkoi hidastamaan ja ennakoimaan. Hyppy oli hyvä, vähän vino asento.
Sitten tehtiin liikkuroituna jääviä siten, että liikkuri sanoi "käsky" ja tehtiin vain suora seuraaminen. Tokalla kerralla tehtiin maahanmeno. Sitten taas "käsky"-sanalla tehtiin suora seuraaminen, ja tokalla seuraamisella seisominen. Tätä pitää ilmeisesti alkaa tekemään useamminkin, kun Pyry alkaa ennakoimaan noita liikkurin sanoja. Lisäksi pitäisi nyt lopulta oikeasti alkaa käyttää vihjesanoja ennen jääviä.
Liikkeiden välillä Pyryä on tosi vaikea saada sosiaalisella palkalla liikkumaan, kun tavoitteena olisi aktiivinen koira liikkeiden välillä. Joten nyt vaan otin pari juoksuaskelta liikkeiden välissä, niin Pyry pysyi innokkaana.
Tehtiin lopulta vielä hypyn jälkeistä esineen kiertämistä. Ideana siis on, että koira on minuun päin, ja pyydän sen kiertämään koiran takana olevan tötsän. Tämä auttaa estehypyssä vähän kauemmaksi menemistä. Itse siis olisin lopulta estehypyn toisella puolella, ja koira hypyn jälkeen jää seisomaan minua kohti, ja sitten saa käskyn vielä kiertämään takana olevan tötsän. Tässä pitäisi pikkuhiljaa tulla vähän etäisyyttä esteestä, ja mun mielestä tulee auttamaan myös merkille menoa ja ohjattua noutoa tulevaisuudessa
Päädyin pienen treenin jälkeen, että pitää olla uusi sana tälle. Meillä on kierrä-sana hihnassa puiden kiertämisessä, ympäri-sana kun pitää oma akselinsa ympäri pyöriä ja takaa-sana agilityssä. Joten nyt on tolppa-sana, kun pitää kiertää esim. merkkitötsä hypyn takana. Pyryllä meinasi aluksi palaa käpy ja alkoi turhautumaan kun itsensä ympäri pyöriminen ei ollut se mitä halusin. Tuli sellaisetkin komentohaukut ja meinasi vähän jo suukosketuksella ojentaa. Sitten kun sain Pyryn rauhoittumaan ja tekemään ajatustyötä olemalla itse rauhallinen, niin sitten alkoi hiffaamaan sen tötsän ympäri menemisen. Tähän auttoi myös, että tötsä laitettiin korkeammaksi. Ongelmaksi tuli sitten, että jos yritän olla toisella puolella estettä, vaikkakin kiinni esteessä, niin Pyry yrittää kiertää estettä. Tässä pitää edetä siten, että kun tuo tötsän kiertäminen on varma, niin sitten pitää itse esteen yli pyytää kiertämään, ja sitten pikkuhiljaa aina kauempana esteestä.
Tätä treenattiin myös tänä aamuna kotona sisällä tötsän kanssa, ja parin kerran jälkeen hiffasi kiertämisen ja kierrettiin tötsää parissa paikassa ja sain olla paljon kauempanakin Pyrystä ja Pyry oli aina kauempana tötsästä. Tätä vielä jonkin verran niin voidaan siirtyä taas esteen luo
Kotona ollaan tehty siis hyppynoutoa, koska se on ollut Pyryn mielestä kivempaa kuin tavallinen nouto. Meillä on nurmikko ja sellainen tasainen hiekkapohja. Yritin myös treenikentällä hyppynoutoa, mutta Pyry ei mielestään pystynyt nostamaan karkeammalla hiekkakivipohjaisella kentällä, yritti kyllä kovasti. Pitää ottaa isompi kapula seuraavan kerran mukaan, niin siinä on enemmän maavaraa. Ja pitää käydä treenaamassa kentällä kun ei ole muuta häiriötä. Saatiin nouto onnistumaan ohjatun noudon kapulalla, jossa on enemmän maavaraa.
Tehtiin paikkamakuu uusilla ohjeilla, kaverina kentällä oli vaan bokserinarttu, ja metsän takana häiriönä monstertruckautomikäliekisat/näytös.. Sitä molemmat jäi monta kertaa kuuntelemaan ja katselemaan taaksensa. Pyry tuli hienosti sivulle, hienosti ja nopeasti maahan. Aika hyväilmeinen paikkamakuu, kun namialusta oli jalkojen välissä, ja kävin kyllä silittelemässä välillä kun oli ollut hienosti. Silti piti vähän vilkaista bokseria, mutta hyvin lyhyesti. Vapautin alustalle, kun oli istunut viereen. Pitää tosin seuraavan kerran tehdä vain jostain 10 metristä, jotta on lyhyempi matka vapauttaa. Parempi makuu oli jokatapauksessa, ja varmaan paranee treenin myötä. Tosin nyt ei ollut uroshäiriötä, mutta ehkä seuraavan kerran on. Pitää tehdä kentällä myös yksinmakuuna häiriössä näitä treenejä. Pitäisi saada nyt joka treenikerta makuuharjoituksia ennen mahdollista koetta.
Keskiviikkona käytiin myös tokotreenien jälkeen lenkillä Loviisassa. Siellä sitten päätin kokeilla treeniä vain sosiaalinen palkka taskussa. Pekka Korrihan kehoitti tekemään joitakin treenejä ihan vaan sosiaalisella palkalla, että koira tosiaan tottuu siihen, ja alkaa toimimaan aina paremmin sosiaalisella palkalla. Ja että itsekin ilmeisesti menee treenaamaan kerran viikossa pelkästään sosiaalisella palkalla treenikentälle.
Tehtiin parissa puistossa seuraamista ja jäävän ja palkkasin riehumalla. Kyllä se meni ihan hyvin, vaikka vähän tuntui jäävän odottamaan ekalla kerralla jotain. Onneksi ei ollut mitään namia mukana, niin ei voinut palkatakaan muuten kuin peuhaamalla ja kehumalla.
Agiuutiset
Tässä eilinen rata (radassa virhe numeroinnissa, 2-esteen jälkeen tulee putki, ja putken jälkeen 3-este, muuten rata oikein):
Tehtiin tällainen helppo rata tiistaisten agiepisten jälkeen. Pyryn kanssa keskityttiin irtoamiseen. Muutaman kerran otettiin siten että ekan putken jälkeiselle namialustalle lähetin 1-esteeltä itsenäisesti ottaen itse vain pari askelta. Lisäksi lähetystä kontaktilta esteet 5-8 ja lelupalkka lopussa, ja sama 10-putkelta. Kyllä tuli hiki silti, vaikka treenattiin irtoamista. Treenattiin myös hetsaten kepeille 8-esteen kautta, ja kepit meni aika hyvällä draivilla täysin loppuun asti ja hyvin onnistuin valssissa 10-putkelle päin. Yritin treenata myös A:n kontaktia.
Mentiin koko rata kerran läpi. Koska Pyry irtosi hyvin 1-esteeltä putkeen, niin pystyin olemaan vastaanottamassa kolmosen toisella puolella A-esteen edessä vasemmalla vastakädellä kroppa kääntyneenä poispäin A:lta. Sitten käden vaihdolla ja kropan suunnan muuttamisella oikealla kädellä A:lle ja takaaleikkaus A:lla (meni aika mahtavasti). Muut meni aika suoraan, keppien jälkeen tuli valssi ja 10-putken jälkeen persjättö, jonka ehdin jopa tehdä.
Ongelmaksi muodostui muutaman kerran kepeiltä putkelle meno. Vaikka putki oli A:ta ennen ja minä A:n tiellä (ja toistin PUTKIPUTKIPUTKI), niin Pyry silti hyppäsi A:lle sivusta putken yli ja siitä sitten alas A:n toiselta puolelta suorassa linjassa. Kyllä tiukalla haltuunotolla se meni sinne putkeen, mutta turhan monta kertaa hyppäsi A:lle. Niin ne kontaktiesteet vaan imee paremmin kuin putki :) Pitää katsoa tuleeko tästä ongelmaa.. tästä tuli vaan mieleen että tosiaan ei varmasti olis tarvinut yrittää varmistella epiksissä sitä puomille menoa, kun se mieluummin menee kontaktiesteille muutenkin......
Eilen oli se Porvoo-Loviisa ystävyysottelu Porvoon Kokonniemessä. Agilityä siis.
Meillä oli Suskin, Jästin omistajan kanssa ongelma. Me harrastetaan vastakkaisissa seuroissa, Suski Jästinsä kanssa Porvoossa ja me Loviisassa. Ja siis molempien piti osallistua samaan kisaan. Eihän tässä mitään, Pyry ja Jästihän tulevat siis toimeen, mutta siis liian hyvin. Ne eivät suostu tekemään oikeastaan mitään jos toinen on näköpiirissä tai kuuloetäisyydellä. Pyryllä tää ongelma on ollut vahvempi ja pidempään, mutta Jästilläkin on alkanut olla ongelmia keskittyä toisen ollessa paikalla.
Meidän ratkaisu tähän oli "helppo". Toinen koira oli autossa kun toinen oli ulkona, ja ei näytetty koiria toisilleen, eikä ulkoilutettu samoissa paikoissa. Oltiin jopa osallistumisjärjestyksessä aivan eri päissä, joten oli aikaa "vaihtaa" koiria. Olihan siinä kuitenkin mahdollisuus, että koirat hiffaisivat toisensa jossain vaiheessa mutta aika hyvin meni tiettyyn pisteeseen asti...
Pyryn osalta sinänsä meni ihan hyvin, Pyry ei kuullut Jästin haukkumista, ja vaikka käveltiin osittain samoissa paikoissa kentän laidalla, niin Pyry ei erityisemmin reagoinut, varmaankin kun tapasi Suskin, ja Suskissa oli kuitenkin samaa hajua. Pyry vielä kun on vähän häiriöherkkä ja vaatii aikaa tottuakseen ympäristöön, niin ehdin vielä moneen otteeseen pitämään Pyryä kentän reunalla totuttelemassa koiriin ja ympäristöön.
Pyryn vuoro oli ekana, ja meni ihan hyvin, itse en vaan ehtinyt ohjauksiin, mutta onneksi Pyry korjaa mun mokat.. Muuten Pyry oli kivassa vireessä ja ihan mukana. Kaarrokset meni vähän pitkiksi, kun kuvittelin että ei se niin kovaa mene. Puomille ohjaamisenkin sössin turhalla varmistelulla, niin Pyry vähän epäröi että mitä tuo oikein tarkoittaa. Kunnialla päästiin kuitenkin mun möhläyksistä rata läpi 0-tuloksella. Olin muuten myös kipeänä, joten ei muutenkaan ollut ajatus ihan mukana.....selityksiä löytyy :D
Tuomari vaan kävi sanomassa vielä erikseen mulle radan, että pitää ottaa avaimet ja muu kilisevä pois taskuista. Mulla oli jäänyt kolikoita taskuun kilisemään.
Tässä ompi meidän rata:
Ja tässä ratapiirros:
Pyryn laitoin palkkaamisen jälkeen autoon odottamaan ja vähän ennen vuoroaan Jästi tuli autosta. Huonoksi onneksi Jästi oli mennyt haistelemaan juuri sitä paikkaa mihin Pyry oli käynyt merkkaamassa, ja itse lähdin Jästin edestä autolle hakemaan kameraa, niin siinä vaiheessa ilmeisesti Jästillä syttyi lamppu päässä että "PYRY ON TÄÄLLÄ". Ei ne porokoirat tyhmiä ole, ei. Olisi pitänyt tajuta itsekin ja olla menemättä siitä läheltä (tai olisiko auttanut että olisin moikannut Jästiä ja mennyt sitten).. Jästi alkoi hinkumaan mun perään ja kun Jästin vuoro alkoi, niin ei se Jästi pystynyt keskittymään ollenkaan ja jäi radallakin aina välillä ihmettelemään radan ulkopuolista elämää. Olihan tuolla kisa-alueella Jästin auton suunnassa myös juoksuinen narttu, mutta se ei välttämättä vaikuttanut niinkään.
Eli toisella meistä meni vähän mönkään rata kuitenkin. Ja se ärsyttää, että siltikin kaikista varotoimista huolimatta se voi tapahtua, varsinkin kun pelkkä ihminen voi tilanteen laukaista. Tästä siis opimme että joko pitää alkaa treenaamaan yhdessä paljon, tai sitten vältellään samoja "kisapaikkoja", ettei tuu tällaista ylitsepääsemätöntä häiriötä.
Noniin, ja sitten pääuutiseen. Porvoo on monena peräkkäisenä vuotena voittanut Loviisan, mutta tällä kertaa Loviisa voitti!!!! Meitä oli 9 osallistujaa ja about 30 porvoolaista, ja kolme parasta tulosta tuli Loviisaan :) Aika mahtavaa. Ja siis Pyryllä oli siis loviisalaisista paras tulos, mutta myös koko kisan paras tulos!!! Ja mun mielestä kaikkein eniten lämmittää se, että se oli lapinporokoira jolla oli paras tulos vajaasta 40 koirasta. Ja joku on vielä ollut sitä mieltä, että ei porokoirat pärjää :) No eipä tämä mikään virallinen kisa ollut, mutta kivalta tuntuu kuitenkin kun lapinporokoira pärjää.
Lauantaina ehkä käydään Porvoossa mätsärissä ja sunnuntaina selviää että mahdutaanko 21.9.2013 tokokokeeseen.
Pyry alkoi tiistaina siristämään oikeaa silmää, ja jatkui vielä keskiviikkoaamuna. Käytiin heti keskiviikkona aamupäivällä eläinlääkärissä, ja ilmeisesti silmä oli kipuinen, johtuen jostain vierasesineestä silmässä. Silmää huuhdeltiin, ja sieltä tuli jonkin verran limaa pois. Pyry sai kipulääkettä, ja silmätipat sekä yöksi ja yksinoloiksi silmävoiteen, jossa oli kortisonia. Lisäksi silmää piti huuhdella päivittäin. Silmätippoja piti laittaa ekana vuorokautena tunnin välein, joten meillä olikin sitten töissä toimistokoira keskiviikon.
Pyryä kehuttiin todella kiltiksi ja rauhalliseksi koiraksi, ja sitähän Pyry onkin. Onneksi pystyin ottamaan Pyryn töihin mukaan. Pyryn mielestä tosin tuo silmätippojen laittaminen oli tosi kökköä.
Maanantaina ei käyty muutenkaan tokotreeneissä kun olin kissatalolla vuorossa, ja keskiviikkona jäi väliin tuon silmätulehduksen vuoksi. Torstaina mietin kovasti että kannattaa agitreeneihin mennä, kun pupilli on laajentuneena, ja valo/aurinko kuitenkin ärsyttää silmää silloin. Ja kuinka hyvin Pyry sitten näkisi sillä silmällä.
No meillä on tuo Porvoo-Loviisa kaupunkiottelu tiistaina, ja luvassa oli mölliratoja, ja lisäksi Pyryllä oli älyttömästi torstaina energiaa kun ei koko viikkona oltu mitään tehty. Kokeilin eka kotona esteillä että miten menee, ja kun ei näyttänyt vaikealta niin päätin lähteä treeneihin, ja että osallistuttiin viimeisenä, että aurinko ainakin ehti laskea. Myös tehtiin varmuuden vuoksi matalammilla esteillä, ja vähän sen mukaan miten Pyry esteitä meni.
Agitreenit torstaina
Tehtiin siis tällaiset mölliagiradat torstaina. Me tehtiin eka rata miniesteillä ja toka rata mediesteillä. Rengas oli molemmissa maxitasolla, ja muuri sekä pituus oli molemmissa mininä. Rengas oli ekassa radassa 1-este ja 2-radassa vika este (kun hyppyesteet loppuivat kesken).
Tässä eka rata:
Eka rata meni vauhdikkaasti (yllättäen miniesteillä!), ohjaus 11-putkeenkin meni hyvin. Pussissa Pyry jälleen teki sellaisen pienen hyppäisyn ylöspäin loppuvaiheessa pussia. Sitä tehtiin pari kertaa sitten pelkästään palkkaamalla alas pussin suulle, että Pyry laittaisi sitä päätä alaspäin. Vähän Pyry saisi myös pussin jälkeisillä esteille ohjautua eteenpäin, kun tokan hyppyesteen jälkeen alkoi kattelemaan mua, että tuleeko sitä palkkaa jo.
Ja tässä toinen rata:
Tokassa radassa putki oli kuten 1-radassa. Tämäkin meni muuten hyvin, paitsi että 8-putkelle Pyry meni oikeasta päästä, mutta tuli sieltä myös takaisin todennäköisesti huomatessaan että lähdin liikkumaan eteenpäin. Itse en huomannut mitään, olin vain tyytyväinen että Pyry tuli mun perässä niin nopeasti :) Muuten meni ihan hyvin varmaan, itse pitäisi juosta aika paljon nopeammin, kun Pyry alkaa hidastamaan kun itse liikun niin hitaasti. Tai siis Pyryn pitäisi saada ohjautumaan paremmin esteille, ettei se olisi niin tarkka mun liikkeestä.
Tokasta radasta sain videota, ja siinä näkee varsin hyvin pussissa pienen hyppäsyn:
Hyvin kuitenkin meni huolimatta siitä laajentuneesta silmästä, ei kyllä hirveästi eroa huomannut, ja Pyry sai vähän purkaa energiaansa johonkin.
Korrien tokokoulutuspäivä 31.8.2013 10-15.30
Kouluttajat Riitta Jantunen-Korri ja Pekka Korri
Aamupäivä oltiin Riitan opissa, ja Pyry jaksoi tosi hyvin aamupäivän, varsinkin kun oli aika pilvistä aamulla.
Sain neuvoja siis paikkamakuuseen, jossa Pyryllä on tapana vilkuilla sivuille. Aluksi Riitta halusi nähdä mitä tapahtui, mutta ei päässyt näkemään mitään hälyttävää, kun eihän vieressä maannut muita koiria, joista Pyry ottaisi häiriötä. Riitta vähän itse lisäsi häiriötä ja meni Pyryn viereen heittelemään kiviä, ja mun piti kieltää vilkaisusta.
Saatiin neuvoksi ensinnäkin tehdä häiriötreeniä kun muut tekee noutojuttuja jne, mitä nyt tehdäänkin jo muutenkin.
Lisäksi kun Pyry hienosti katsoo eteenpäin vilkuilematta, mun pitää mennä kehumaan sitä, ja silittelemään Pyryä sen viereen, (antamatta mitään namipalkkaa) ja jättää uudelleen Pyry makaamaan. Toistaa tätä aina kun on hienosti rauhassa paikallaan vilkuilematta.
Tämän lisäksi vielä namialustan kanssa treeniä. Aluksi jätän Pyryn paikkamakuuseen, sitten menen paikalleni, ja laitan namialustan jalkojeni väliin. Paikkamakuun lopussa siis palaan Pyryn viereen, käsken sivulle, ja sitten vapautan namialustalle. Sitten kun tämä menee hyvin, niin sitten tehdään siten, että se namialusta on mun jalkojeni takana. Sivulle käskiessä alussa käytän heti kädessä namipalkkaa, kun Pyry lukitsee sen namialustan aika tehokkaasti. Tällä tavoin ainakin nyt se paikkamakuu oli aika hieno ja valpas.
Sitten mietittiin Pyryn joskus hitaaseen maahanmenoon vinkkejä. Tässä voi jalalla polkemalla tehostaa maahanmenoa, ja palkata nopeasti alas. Kuitenkaan Riitan mielestä nyt se maahanmeno oli ihan hyvä. Myöskin takapalkalla voisi saada nopeutta maahanmenoon.
Tehtiin seuraamista, ja seuraaminen oli Riitan mielestä ihan hieno ja oikeapaikkainen. Tokalla seuraamiskerralla kontakti vähän tippui, mutta Pyry korjasi hyvin kontaktia sen jälkeen. Ei ollut korjattavaa tähän. Ajoittain seuraamisen kontaktin tippuminenhan riippuu täysin Pyryn vireestä. Riitta ehdotti kyllä, että voisin opettaa käsikosketuksen seuraamisessa. Eli kesken seuraamisen pyydän käsikosketuksen kuonolla, ja palkkaan siitä. Siitä saisi sitten koetilanteeseen hyvän tavan saada koiraan liikettä. Ja sitä voisi tehdä myös liikkeiden alussa ja lopussa. Kosketuksenhan Pyry osaa vaikka unissaan, joten se sopii aika hyvin meille.
kuva: Pamela Abrahamsson
Tehtiin myös jäävät. Molemmat olivat kuulemmat hienot, maahanmenossa hivenen hidas siten, että tiukka tuomari saattaisi siitä ottaa pisteen pois. Pyry vähän aloitti löysästi näiden seuraamiset, tai ainakin seisomisen, ja jätätti ihan vähän. Riitta tuumasi, että liikkeiden erotteluun voi tehdä ihan vaan takaperin kävelyä ja heittää sille käskyjä, ja palkka voi lentää siitä ihan minne vaan, jotta saadaan varsinkin maahanmenoon nopeutta. Myöskin jäävien erotteluun auttaa erilliset virittelysanat, joita en ole tähän mennessä käyttänyt.
Saatiin myös neuvo käyttää mielikuvitusta treeneissä, ja käyttää eri tapoja treenata liikkeiden osia.
Pekan kanssa Pyry alkoi olemaan jo aika hyytynyt, ja aurinko paistoi iltapäivällä, joten vähän saattoi vaikuttaa laajentuneella silmällä näkemiseen. Ja siis minäkin aloin olemaan aika hyytynyt, en olis kyllä millään jaksanut.
Pekan kanssa katsottiin taas sitä meidän hyppyä, ja Pekka meinasi että ei kannata juuttua siihen ALO-luokan tai AVO-luokan hyppyyn, vaan korkeamman luokan hyppyihin (mä kyllä meinasin, että päästäänköhän me nyt ikinä pidemmälle...). Meidän hyppyliikkeellä kuulemma saa kuitenkin 10, vaikka se hyppäisi miten päin.
Eli nyt Pyry hyppäsi yllättäen turhan sivulle pitkästä aikaa, vaikka viime aikoina on ollut ongelmana liian lähelle hyppääminen. Tähän keksittiin sitten sellainen ratkaisu, että Pyry opetetaan kiertämään esteen takana oleva tuoli tms. Eli Pyry ensi hyppää esteen yli kääntyen minua kohti, ja sitten voin käskeä sen kiertämään vaikka takana olevan tuoli, jolloin se lopulta oppii irtoamaan vähän esteestä enemmän. Tää vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta, ja Pyrykin varmaan tykkää. Lisäksi kannattaa opettaa noudot yms hypyssä siten, että ihan sama minne sivulle sen noutokapulan heittää, niin koiran pitää osata koukata esteen kautta. Eli voi treenata sitä sivuun heittämistä ja opettaa koira tulemaan esteen kautta aina.
kuva: Pamela Abrahamsson
Lisäksi lopulta tehtiin kehään tulemisia siten, että kehään tullessa jätin Pyryn kouluttajalle ja juoksin niin kovaa kuin pääsin metsään, ja Pyry päästettiin perään ja sitten palkkailin sitä siellä metsässä. Lisäksi tehtiin sitä, että kehään tullessa tehtiin parin askeleen seuraus, ja liike loppui siihen, ja palkkaa sateli. Ja siis ennen kehään menoa, niin kuin yleensäkin meillä on, virittelysana "nyt hommiin".
Pekka valaisi sen verran omasta koulutuksestaan, että hän menee treenaamaan usein taskut tyhjinä, eli ilman leluja ja nameja, ja vetää kisaliikkeet kuten kisoissakin, palkkaamatta leluilla tai nameilla. Parempi se, että koira oppii tekemään pelkästään sosiaalisella palkalla ja vähän huonommin, ja pikkuhiljaa pystyy siten parantamaan suoritustaan, kuin että tehdään aina ne täydelliset suoritukset joka liikkeen jälkeen palkkaamalla, kun sitten taas siinä tulee todella suuri ero kisasuoritukseen, jolloin koira ei ole tottunut ollenkaan tekemään ilman palkkaa.
Paljon hvyiä vinkkejä saatiin, ja sitten vaan toivon että osataan soveltaa niitä omiin treeneihin. Varsinkin paikkamakuuta pitää harjoitella paljon jos vaikka päästäisiin Porvooseen tokokokeeseen 21.9.2013. Paikkamakuuhan on ollut yksi meidän varmimmista suorituksista, mutta tässäkään ei voi olla turhan varovainen, varsinkin siinä tilanteessa jos viereen sattuu yhtä provosoiva uros kuin Pyry on, ja sitä silmäpeliä heikkopäiset uskalla katsella.
Tässä lisäystä meidän treeniohjelmaan:
käsikosketus seuraamisessa ja liikkeiden alussa & lopussa
paikkamakuun namialustatreeni ja silittely kun tekee oikein
jäävien erottelua ilman seuraamista
maahanmenon nopeuttamista jalan polkasulla tehostamalla
virittelysanat jääviin
takapalkka maahanmenolle
estehypyssä esineen kiertäminen
paljon kehään tulemisen hauskuusharjoituksia
ainakin kerran viikossa kaikki liikkeet palkatta palkkaamattomuustreeninä (muuten tehdään muutaman liikkeen sarjoissa)