Tänään käytiin pitkästä aikaa Kotkan Kivan treeneissä. Viimeeksi ollaan käyty viime vuoden puolella. On ollut melkein joka viikko jotain muuta treeniä/näyttelyä/mätsäriä, niin ei vaan ole kerennyt. No nytkin oli viimeiset treenit sunnuntaisin, ja seuraavaksi alkaa keskiviikkoisin treenit. No enhän mä todennäköisesti niihinkään tuu kevään aikana pääsemään, koska tokotreenit Loviisan Koirissa jatkuu maanantaisin ja keskiviikkoisin huhtikuusta alkaen (ehkä puolen kuun paikkeilla).
Aluksi tehtiin pieni luoksepäästävyys, se meni ihan hienosti.
Seuraavaksi tehtiin maahanmenoa, Pyryn kanssa tehtiin sitä ihan perusasennosta, ja pyrin saamaan sitä mahdollisimman nopeaksi. Lisäksi tein häiriöllä sitä siten, että kävelin ympäri koiraa, koiran edessä, koiran takana, kävelin koira yli sekä tein hämäysliikkeitä, kuten nopeita kiihdytysliikkeitä jne, ja hyvin pysyi. Yhden kerran meinasi lähteä, mutta silloin ehdin aika kauan häiritsemään. Lisäksi tehtiin maahanmenoa pöydän päällä (Pyry ei meinannut mahtua pöydälle - ainakaan omasta mielestään), ja sitten maahanmenoa lumipenkalla.
Sitten treenien toisena osana tehtiin hyppyä, eli oli laitettu muuri ja kaksi hyppyä peräkkäin hypittäväksi. Monihan noissa treeneissä ei ole esteitä menneet, joten aika paljon muut harjoittelivat näitä esteitä. Mä tein Pyryn kanssa ensin ihan vaan tokalta esteeltä kutsumista, sitten seuraavan kerran siinä oli kouluttaja häiritsemässä Pyryä vieressä ja kolmannella kerralla tehtiin lähettämistä eteen suoraan kaikki kolme estettä. Se meni kyllä hienosti, vaikka tosi vähän ollaan viime aikoina sitä tehty. Lopuksi treenien päätyttyä treenasin Pyryn kanssa pöydälle menoa, ja ainakin tuolle pöydälle onnistui parhaiten istuminen, koska se oli sen verran pieni. Siitä tuli sopivasti toistoja, joten se ehkä muistuukin seuraavalla kerralla (jos siihen ei mene montaa kuukautta).
Vielä käytiin tänään Myrskylässä ja Pyry pääsi juoksemaan Vertin kanssa. Kyllä oli meno päällä noilla, ja riekkuivat ihan kunnolla. Yleensä kun käydään lauantaina päiväsaikaan, ja nyt mentiin sunnuntaina iltapäivällä, niin oli kuin eivät olisi nähneet toisiaan viikkoihin. Saivatpahan liikuntaa.
Pyrylle olen antanut Acanaa (koiran kuivaruokaa) nyt muutaman viikon, ja Pyry ei kyllä yhtään tykkää siitä, pitkin hampain syö sitä. Muutenkaan Pyryhän ei ole hirvittävän ahne. Päätin antaa vähän yhtä mätsärivoittoruokaa (Royal Canin maxi sterilised), niin se menee paljon paremmin. Annan nyt sitä tuon pussin verran, ja sitten testautin Pyryllä aikaisemmin Carniloven kanaa, ja Pyry vaikutti syövän sitä, ja seuraavaksi sitten annan sitä. Jos Pyry tykkää Carnilovesta, niin jatketaan sillä. Mielelläni kuitenkin pysyisin tuossa korkeaproteiinisessa ruoassa, kun se hyvin sopii Pyrylle muuten.
sunnuntai 24. maaliskuuta 2013
sunnuntai 17. maaliskuuta 2013
Sunnuntaiagilityt!
Tänään tehtiin kahta rataa (kun kerran oli aikaa kaksi tuntia).
Tässä ensimmäinen rata:
Tässä harjoittelin paljon irtoamista putkiin. Odotin kakkosesteen jälkeen, ja ohjasin kolmosesteelle käskyllä "putki", jolloin hienosti irtosi putkeen, vaikka olin hyvinkin kaukana. Vitosesteen takana odotin jälleen Pyryä ja lähetin siitä putkeen kuutosesteelle. A-esteelle meinattiin karata muutamaan otteeseen. Kepit meni ihan hyvin rytmillä, keskeltä meinasi jonkun kerran jäädä keppi välistä. Ysi esteeltä putkeen meni tosi näppärästi, tässä käytin selkeää vartaloapua, ja käänsin kroppaa oikealla kädellä. Vähän harjoiteltiin myös keinua siinä samalla ja välillä tehtiin vain muutamia summittaisia esteitä, jotta kiinnostus pysyi. A-estettä olis voinut Pyryn kanssa tehdä vaikka kuinka paljon. Ja kontaktitkin menivät hienosti, Pyry selkeästi muistaa A-esteellä vauhdissakin hidastaa alastullessa.
Ja tässä seuraava rata:
Tämä oli ihan kiva rata. Kolmosesteelle Pyry meinasi mennä suoraan kakkoselta, eikä millään olisi halunnut kiertää toista kautta. Sitten kun tajusin kakkosen jälkeen kiertää vähän kauempaa kolmosen taakse, niin sitten Pyry hiffasi ja meni hienosti. Pituus ja A-este menivät hyvin vauhdikkaasti. Putket meni hienosti ja aika hyvin ysin putkelle sain irtoamaan. Keinu oli nyt jostain syystä Pyryn mielestä mahtava, ja sitä se paukutti ihan kunnolla alas :) Pussikin meni ihan vanhasta muistista, vaikka sitä ei olla tehty pitkään aikaan.
Lisäksi Pyry kiersi kaikki hallissa olevat naiset ja kävi pusuttelemassa ja halittelemassa kaikkien kanssa.
Eilen käytiin Lahdessa Raksamessuilla, ja Pyry sai olla Myrskylässä Vertin luona hoidossa. Pääsivät hengailemaan myös koiratarhassa, jotta Pyry tottuisi vähän siihenkin.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013
Pyry tänään 2v.
Tänään Pyry täyttää 2v. Miten aika on mennyt näin nopeasti.
Tänään käytiin Pyryn suunnittelemalla reitillä, joka ei yllättäen ollutkaan kartanolle juoksuisen nartun luo (ilmeisesti juoksut on ohi), vaan Pernajan kirkonkylän risteykseen ja takaisin toista kautta. Ja aikaa meni vajaa pari tuntia. Lisäksi tietty Pyry pääsi heti töiden jälkeen ja lenkin jälkeen juoksemaan vapaana pihalla mielin määrin.
Synttärilahjaksi Pyry sai pari lelua ja kermaviiliä ja lämmitettyjä nakkeja, nam :)
Tässä muutamia synttärikuvia uuden lelun kanssa ja ilman:
Viime sunnuntaina käytiin vähän tokoilemassa. ja tein jonkin verran kuivaharjoitteluna liikkurin kanssa varsinkin seuraamista (ilman koiraa) vasempaan ja oikeaan. Jonkin verran töitä saa tehdä. Pyryn kanssa ollaan tehty tässä viime viikon aikana noutoesineen pitämistä sivulla, seuraamista noutoesineen kanssa ja vähän noutoa sivulle. Lisäksi ollaan tehty paljon takaosatreeniä ja peruutustreeniä, ja Pyry tällä hetkellä siirtyy tosi hienosti mun sivulla ihan mihin suuntaan vaan ja takapään käyttö on todella hyvää, en edes tiennyt kuinka hyvin Pyry taipuu.
Viime sunnuntaina Hallissa oli vielä edellisen tunnin agilityesteet paikoillaan, niin tehtiin pari rundia nopeasti agilityä ennen tokoilua. Kyllä meni vauhdilla (puomi, putki, hyppyeste, A). No onneksi taas kuukauden päästä päästään treenaamaan ihan tosissaan. Ja ens viikonloppuna on vielä agin omatoimitreenit, ja sinne pitäis keksiä jotain rataa, pari ajatusta radasta on jo.
Niin. Nyt vahvistui, että meillä jatkaa pari jatkoryhmää agilityssä ja sitten lisäksi Bean vetämä tavoitteellinen tekniikkaryhmä, jossa on rajoitettu osallistujamäärä (max. 5 kpl). Minäpä mahduin vielä siihen. Kuitenkin jatkan normijatkoryhmässä taas sitten syksyllä, joten pitäähän tällaiseen mahdollisuuteen tarttua, kun kerran tällainen järjestetään. Tekniikkaryhmässä harjoitellaan erityisesti ohjaustekniikkaa kolmosluokan ratoja osiin pätkien. Jokaisella kerralla on teemana 1-2 eri tekniikkaa. Tässä pitäis oppia ohjaustekniikoita jos missä :)

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013
Kuvia
Eiliset talviriehat
Sain joululahjaksi maalatun kuvan Pyrystä, ja nyt sain aikaiseksi ottaa siitä kuvan, ja laittaa sen tänne, kuvan piirtänyt Sophie Lindström:
torstai 7. maaliskuuta 2013
Viimeinen ohjattu toko
Tiistaina oli sitten viimeinen Porskin ohjattu tokokerta. Tosin Pyryllä ei ole ollut muuta ajateltavaakaan kuin naapurin juokseva narttu. Typerät tokot vain estävät Pyryä pääsemästä tämän kertaisen elämänsä rakkauden luo.
No meni se, jotenkin. Tehtiin liikkuroituna kaikki liikkeet paitsi luoksetulo, koska hallissa ei oikein ollut kunnolla tilaa kun muut treenasivat samalla. Kaikissa liikkeissä palkkasin, tosin ei leikitty ollenkaan - my bad.

- Luoksepäästävyys ryhmässä
- Vähän levotonta vinkumista, mutta muuten istui nätisti kokoajan vierellä kouluttajan tullessa tervehtimään ja mennessä pois
- Paikallaanmakuu
- Makasi hyvin tarkkaavaisena maassa, katseli aika paljon muita koirakoita silloin kun muut kävivät palkkaamassa, ja sivulle istumisessa jouduin antamaan kaksoiskäskyn
- Seuraaminen taluttimetta
- Oli vähän muissa maailmoissa, mutta seurasi hyvällä kontaktilla. Oikealle kääntyminen meni hyvin, mutta vasemmalle kääntymisessä ja täyskäännöksessä meillä oli vähän jäykkyyttä (jouduin ikäänkuin kiertämään Pyryn mitä normaalisti en tee).
- Minä en muista oikeata ja vasempaa edelleenkään, ja alan epäröimään liikkurin käskyssä, ja se vaikuttaa selkeesti Pyryynkin ja luulen että siitä johtui tuo täyskäännöksen jäykkyys, koska myöhemmin se meni hienosti. MUN pitää harjoitella liikkumista kyllä ilman koiraa ja kuullun ymmärtämistä...
- Ohjeeksi treenataan lisää takapään treeniä, ja myös enemmän pelkkää peruuttamista
- Liikkeestä maahanmeno
- Seurasi hienosti, ei ennakoinut. Jäi mun mielestä makaamaan vähän liian vinoon. Sivulle istuminen ekalla käskyllä.....
- kouluttajalta ei tähän korjattavaa
- vieressä oli agilitypuomi ja oli kyllä mieluummin menossa sinne kuin alussa mun viereen sivulle
- Liikkeestä seisominen
- Seurasi hienosti, ei ennakoinut. Jäi maahan. Ja oli vaikea saada ylös muuten kuin koiran sivulle menemällä. Tällä kertaa en painanut katseella edes maahan. Liekö joku kädenheilautus jonka tulkitsee maahanmenon merkiksi. Tokalla yrittämällä jäi seisomaan täydellisesti ja suoraan. Ei ennakoinut koiran sivulle mennessäni istumista, vaan odotti käskyä.
- itse pyrin muistamaan suuntaamaan katseeni eteen koiraa jättäessä ja vierelle mentäessä
- vieressä oli edelleen agilitypuomi ja se houkutti kyllä kovasti.
- kouluttajalla ei ollut tähän korjattavaa
- Estehyppy
- Jouduin kieltämään ennen liikkeen alkamista esteelle menon, ja kouluttajan luokse menon (selitän myöhemmin). Joten tällä kertaa vasta toisella käskyllä lähti hyppyyn, koska kielsin aikaisemmin. Hyppäsi hyvin ja jäi seisomaan hyvin. Vähän keskemmälle esteen taakse olisi vielä parempi. Ei ennakoinut istumista minun tullessa sivulle, vaan odotti käskyä. Hienoa.
- treenataan vielä esteellä palkkaamista välillä suoraan esteen yli, jotta asento hypyn jälkeen jää keskemmälle.
- aikaisemmin hyppyä harjoitellessa odotellessa omaa vuoroa hyppäsi hienosti ja jäi keskelle odottamaan. Vaikuttaa muutenkin siltä että aina ekoilla kerroilla onnistuu paremmin.
Pyry ei ollut ihan täysillä mukana (toinenkin tokoilija sanoi, että oli vähän omissa maailmoissa), mutta olisi pitänyt leikittääkin enemmän. Vaikuttaahan noi juoksut vähän hajamielisyyteenkin. Mutta muuten meni ihan hyvin. Seuraamista pitää todella harjoitella häiriössä ja liikkuroituna, koska meinaan mennä sekaisin käskyjen kanssa ja olen huono noudattamaan liikkuria...
No ensi sunnuntaina onkin taas viimeiset kilpatokoryhmän talviomatoimitreenit samalla hallilla, ja treenataan siellä enemmän sitten liikkuroituna. Riippuen kuinka paljon on osallistujia.
Lopussa vielä tehtiin puomia ja A:ta ja sai hyppiä estehyppyä vauhdilla. Voi että oli kivaa Pyryn mielestä. Kaikesta voisi palkkautua muutamalla esteellä. Lopulta sitten makoilivat toisen uroskoiran kanssa rapsuteltavana ketarat oikosellaan.
Niin ja sitten.. olikohan jonkun liikkuroidun liikkeen jälkeen kun Pyry alkoi haistelemaan kouluttajaa, ja vielä intensiivisemmin ja vielä intensiivisemmin ja lopulta se oli kouluttajaa vasten intohimoisesti ja mielettömästi/pakkomielteisesti nuuhkimassa ja ruoputtamassa kouluttajaa. Ja lopulta alkoi mielettömästi haukkumaan kouluttajalle. Ja tämän jälkeen kouluttaja oli maailman ihanin, Pyry yritti karata kouluttajan luo muutamaan otteeseen ja estehypyllä oli menossa kouluttajan luokse maanisesti ennen liikkeen alkua. Ilmeisesti johtui joko leikatun nartun tai uroksen hajuista, joita kouluttajalla on... ei se koskaan oo käyttäytynyt noin maanisesti.. Ehkä se meidän naapurin koiran juoksukin jotenkin yllytti Pyryä.
Itse tiedän mitä pitäisi treenata ja miten, ja suurin treenamisen kohde on motivointi ja viretilan nosto oikeaksi. Nimittäin kaikki liikkeetkin menevät aika automaattisesti lähes täydellisesti kun Pyryllä on oikea viretila ja se keskittyy.
Toukokuussa on sitten muutamat tokovalmentajan koulutuspäivät, siihen sitten pyritään vähän saamaan itseä kasaan. Ja sitten katellaan jossain vaiheessa möllitokoja kun mun kuunnellunymmärtäminen sujuu liikkuroituna.
lauantai 2. maaliskuuta 2013
Kouvolassa näyttelyssä tänään Pyry oli ERInomainen!
Valkeala, Kouvola 2.3.2013, Tuomarina Esa Ruotsalainen
"Keskikokoa kookkaampi. Erinomainen tyyppi. Oikeailmeinen, hieman kevytkuonoinen pää. Hyvä rungon vahvuus ja mittasuhteet. Hyvä takaosa. Etuosa saisi kulmautua voimakkaammin. Riittävä raajaluusto. Erinomainen karva. Hieman jyrkkäasentoinen lantio, korkea-asentoinen häntä. Liikkuu muuten hyvin, takapotku saisi olla voimakkaampi. Miellyttävä käytös." NUO-ERI1
Oli hyvä että lappalaiskoirat ja pystykorvat olivat ulkona, koska sisähallissa vaikutti olevan hieman ahdasta. Käytiin kyllä siellä ostoksilla, mutta Pyryllä ilmeisesti tuli sieltä hirveä stressihilse turkkiin. En tiedä johtuiko ahtaudesta vai kaikumisesta vai mistä. Oli sen vähän päälle10 pakkasastetta, ja mulla oli ainakin todella paljon päällä vaatetta niin ei tullut kylmä. Pyry tapasi siellä valloittavan lapinkoiranartunkin, ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä molemmin puolin. Ja tapasi myös labbisneidinkin jonka kanssa piti vähän leikkiä.
Meidän näyttelyvuorolla Pyry hienosti seisoi ja antoi mitata ja kopeloidakin. Ekan kerran kehää kiertäessä nenä oli tiukasti maassa, ja toisella kertaa sain sitten nenän maastakin. Tosin itse liukastuin jäisellä kohdalla ja olin nurin. Ja kolmannella kerralla mentiin edestakaisin liikkeet ja kierros ympäri ja se meni hienosti. No ERI saatiin, ja oli kyllä yllättävää. Ilmeisesti tämä tuomari tykkäsi vähän isommista koirista.

kuva: Aino Vakkilainen |
kuva: Aino Vakkilainen |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)