maanantai 8. heinäkuuta 2019

No nyt

Tää kevät/alkukesä on taas työrintamalla ollut aikamoista, joten on tullut aika vähän päiviteltyä mitään. Tonne Fb:n puolelle koirien omille sivuille olen ehtinyt aina välillä päivittää jotain.

Halti on ollut terve ja fyssarin toisella käynnillä kaikki ok. Ennen SM-kisoja pitäisi käyttää vielä hierojalla tai siellä fyssarilla uudelleen vielä. Joulukuussahan saatiin jo SM-nollat täyteen, joten nyt elokuussa osallistutaan ainakin kaikkien aikomusten mukaan SM-kisojen yksilökisoihin ja koska omasta seurasta ei saada kokoon tällä kertaa pikkumaksijoukkuetta, niin todennäköisesti osallistutaan Lappalaiskoirat ry:n pikkumaksiporokoirajoukkueessa. Voisko nyt jo vähän jännittää.

Päästiin nyt tässä loppukeväästä/alkukesästä Haltin kanssa jo kisaamaankin kaikkien vastoinkäymisten jälkeen, ja eka saatiin mukavasti hyllyjä, mutta sitten alkoi tulla jo kisaamisen tuntua, ja ollaan saatu muutamia nollia, ja sitten muita tuloksia. Uudenmaan piirinmestiksissäkin käytiin, ja sain hyvän nollan toiselta radalta, mutta epäonnekseni tokalta radalta saatiin HYL tokavikalta esteeltä, ja jos olis tullut nolla, niin oltais todennäköisesti sijoituttu piirinmestaruuksissa. Ihan vähän harmitti, mutta Halti teki aivan parhaansa niin kuin aina!

Ihanne-etenemät ovat alkaneet olla taas pyöritysradoillakin sitä 3,9 m/s vähintään, joka on tietty harmittavaa muille roduille kuin bordercollieille. Toki oli yksi rata tässä jossa ei bordercollietkin pääsivät justjajust ihanneaikaan, joten ei toivoa vähemmistörodulle. Muuten kyllä päästään puhtailla radoilla ihanneaikoihin, vaikka ne olisivatkin 3,9 tai 4 m/s. Onneksi Halti on pikkumaksi, eikä tarvi tuon lisäksi huolehtia rimakorkeuksista.

Tässä on pari kisarataa (Halti) ja treenirata (Pyry ja Halti):


Ei ihan vielä päästy vauhtiin:






Tää alkoi näyttämään jo paremmalta:


















Kesätreeniä Strömforssissa:



Paimentamassa käytiin tässä välissä, Halti oli taas ihana itsensä, tosin kerran kun sille annettiin palautetta paimensauvalla, niin Haltilla meni täysin fiilis, ja siitä tuli varovainen. Kouluttaja olisi halunnut että ohjaan enemmän paimensauvalla, mutta itse olisin halunnut ihan kädellä, jolla se meni ihan hyvin. Pyry oli taas yllättävän rauhallinen eikä sillä kovin montaa kertaa keittänyt yli! Ehkä kastrointi ja ikä on tehneet tehtävänsä. No vikoilla kerroilla alkoi tulla helpommin ylilyöntejä mutta ei pahasti. Molemmat jaksoi kuitenkin sen kolme kertaa käydä lampailla. Eka kerta mun mielestä Haltin kanssa oli paras.

Käytiin lappalaiskoiraleirillä viime viikonloppuna pe-su Ruovedellä. Äiti tuli mukaan jakamaan mökkikuluja, ja käytiin myös geokätköilemässä samalla kolme kohdetta.

Tässä yhdellä kätköllä matkanvarrella (en kerro missä), koirat kovasti mukana - Pyry ei tosin arvosta jatkuvaa pyörimistä yhdessä paikassa:












Alla Runebergin lähde:



Oli ihan kiva leiri, aksattiin muutaman kerran Pyryn ja Haltin kanssa, ja ihan kivat treenit, tosin en itse ikinä laittaisi sellaisia tulokulmia erikoisesteille radalle, mutta menihän se kun itse osasi varoa. Lisäksi saunottiin, syötiin lettuja ja makkaraa, tietovisailtiin ja käytiin paljussa (retken kohokohta!). 


Viimeisenä päivänä oli leiriolympialaiset ja muodostettiin oma joukkue Porotiimi olympialaisten ainoiden porokoirien kesken (Hiiri - Tuhkavuorten, Halti ja Leino - Taimiston). Porokoirat oli nopeimpia ja ahneimpia, joten niillä voitettiin. Olihan se hyvä osata hyvä agilitylähtö, jolla sai vauhtia koiralle kiihdytyskisassa. Ja ruoat oli hyviä. Leiripaikka oli tosi kiva, ja kaikki oli lähellä. Toki vessat oli vähän huonossa kunnossa ja paikkaa ei hirveästi huollettu, mutta ajoi asiansa. Koko leirin aikana ei oikeastaan juurikaan satanut meidän aikana, joten se oli vaan plussaa. Ja ei ollut liian kuumakaan.



Muutama viikko sitten kaveri huomasi Haltilla silmässä pigmenttiä silmässä. Itse katsoin silloin että oli vaan pigmenttiä silmäkulmassa, mutta nyt viime viikolla aloin katsomaan että se pigmentti menee iiriksen päälle. Sehän nyt on aika huolestuttavaa (etenkin kun olen aikaisemmin Pyryn kohdalla keskustellut melanoomasta ja sen muutoksista silmäeläinlääkärin kanssa). 


No tälle viikolle päätin saada lääkäriajan, ja koska Porvoon silmäeläinlääkäri Kolisoja on lomalla, niin päädyin suositusten mukaan Malmin Evidensiaan, jossa on kokenut silmäeläinlääkäri. Sinne siis torstaina, ja toivotaan tosiaan parasta, kun itsellä tietty kulkee päässä kaikki kauhukuvat mitä vaan voi! Halti nyt ei kuitenkaan ole vaikuttanut kipeältä, eikä siristä silmää tai yritä hieroa sitä. Pari kertaa Pyryllä ja Haltilla on viikon sisällä tullut joku rähähdys ruoan lähellä, ja ekalla kerralla ainakin Halti aloitti sen. Mutta se loppui ennen kuin alkoikaan. 

Halti muutenkin on nyt leirilläkin ruopinut maata takajaloillaan useamman kerran, vaikka olen ehkä muutaman kerran koko sen elämän ajan nähnyt sen tekevän sitä. Ilmeisesti pieni lappalaiskoirien levottomuus sai Haltikin levottomuudeksi, koska yhdelle uroskoiralle se jopa murisi joka tuli läheltä ja provosoi (hyvin harvinaista että murisee) ja on haukkunut normaalia enemmän, vaikka herkkähaukkuinen olikin. Pyry oli aika normaali, rähisi jos koki että tarvi Haltia suojella. Erikseen nämä menivät kyllä hienosti eikä välittäneet muista koirista ollenkaan.

Noh, ehkä tästä lähtien saadaan laitettua enempi päivityksiä taas. Yritän ainakin kovasti ryhdistäytyä. Nyt on lyhyt loma, mutta ehkä pystyn lomankin jälkeen päivittelemään asioita normaalisti.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti