keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Sunnuntain treenit + Pyryn tokokokeen valmistavat treenit

Kävin Pyryn ja Haltin kanssa sunnuntainakin pienesti (1,5 tuntia) treenaamassa agilityä ja tokoa kentällä. Oli aika lämmin, joten Halti hyytyi aika nopeasti, tehtiinkin vain 1-8 esteet Haltin kanssa. Molemmat koirat oli hihnassa kiinni agikentällä lähellä rataa, kun autossa pörräsi ampiainen. Yllättävän hyvin ja hiljaa olivat odottamassa kun toinen treenasi. Pyry oli täysin hiljaa, ja Halti taisi vähän haukkua, mutta ei muuten riehunut  hihnassa.



Tehtiin Haltinkin kanssa vähän kujakeppejäkin, oli ne kyllä hankala yksin kantaa kopista. Seuraavaksi pitäisi kyllä treenata eri kulmista kujakepeille menemistä, ja sitten vähän kaventaa niitä. Kiire mielestäni ei ole kuitenkaan, koska jos koiran selkä kehittyy valmiiksi vasta 1 v 2 kk iässä, niin eipä ennen sitä kovinkaan paljon pujottelua voi tehdä. Vuoden iän jälkeen ehkä satunnaisesti voi pujotella, vähän kerrallaan.

Pyry oli tosi magee kun tehtiin pari kertaa rata, se irtosi hyvin ja oli niiin helppo ohjata, tehtiin sen kanssa koko rata. Halti kun ei vielä osaa lukea ohjauksia, eikä ole vielä niin estehakuinen, niin tekee itselle aina vaikeaa muistaa suhteuttaa treeni Haltille sopivaksi. Varsinkin kun välillä meinaan ohjata liian tassusta pitäen, vaikka pitäisi antaa tilaa, ja välillä sitten annan liikaakin tilaa ja luotan liikaa että se "osaa".

Haltin kanssa treenattiin tokosta liikkeestä pysähtymisiä ja maahanmenoja Oili Huotarin ohjeiden mukaan, samoin luoksetulon stoppeja. Alan itse tulemaan nopeammaksi reagoimaan, hyvä minä! Tehtiin myös lyhyitä seuraamisia ja heitin palkan eteenpäin, oli kyllä hyvännäköistä menoa Haltilta.

Pyryn kanssa ollaan nyt lauantaista lähtien joka päivä treenattu tokojuttuja. Pääpaino hetsauksessa ja palkattomuudessa ja palkkaamisessa kesken liikkeen. Joka päivä ollaan tehty useampi liike kokeenomaisesti palkatta, erikseen hetsattu varsinkin noutokapulalle, mutta myös seuraamisessa, ja luoksetulon stopissa. Pyry on nyt pari kertaa vähän lyhyemmältä matkalta alkanut ennakoimaan, joten olen tehnyt myös läpijuoksua, vaikka sitä ei ole tähän mennessä tarvinut juurikaan tehdä. Pyryllä on tekemisessä ollut hyvä ilme, ja eilen jopa haukkui seuraamisessa (korkeammassa vireessä). En kuitenkaan puutu tähän, koska edelleen uskon, että kokeessa se vire tulee olemaan aina alhaisempi kuin treeneissä.

Nyt pitäisi sitten muutamana päivänä tehdä häiriötreeniä, eli tokotreeneihin, kaupan pihaan jne. treenaamaan. Pitäisi tehdä myös kaikki liikkeet kerran läpi palkatta, jotta tiedetään mikä on taso.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti